Tallinna taputeltuna

Viime postaukseni jälkeen olen tehnyt tarkalleen ottaen jo kolmekin reissua, mutta vain yksi niistä sisälsi junassa – ja myös laivalla – jumittamista. Tällä kertaa juna ei poikkeuksellisesti ollut se otollisin paikka raportoida matkaterveisiä, sillä nelikuukautisen hyvinvoinnista huolen pitäminen piti puolestaan huolen siitä, ettei konetta kannattanut pahemmin repusta esiin punnertaa – kaikkea muuta tarpeellista kylläkin.

Lue loppuun

Taas satulassa – vieläkö osaan?

Huomasin, että edellinen raporttini on huhtikuulta. NO HUH HEIJAA! Mutta näin se elämässä toisinaan menee, että aika kuluu, eikä mitään kuulu. No, lähtökohtaisestihan tämä blogi oli alun perinkin tarkoitettu hetkiin, jolloin minulla on luontevaa aikaa jakaa hiukan työkuulumisiani. Tästä voi siis – ja aivan oikein – päätellä, ettei sitä huhtikuun jälkeen ole juuri ollut. Mutta näin ensimmäistä täyttä työpäivää pitkästä aikaa suorittavana tuntuu, että no nyt.

Lue loppuun

Kolme kohdetta kerralla, ei yksikään Saimaan rannalla

Tarkalleen ottaen kohteita on vain kaksi, mutta matkoja sentään se kolme. Sekä viime että tämän viikon tiistaina junailin itseni Jyväskylään ja sieltä Vaajakoskelle seuriksen opetussuunnitelmapalaveriin. Tiistaipalavereiden väliin jäävä viikonloppu kului Jurvan Tainuskylän Pässilän majalla, jossa leireilimme viidentoista nuoren, kolmen ohjaajan ja kahden keittiön tädin kanssa. Sunnuntaiksi paikalle tuli syömään ja Jumalan sanan kuuloon vielä Jurvan seurakuntalaisia ja joitakin kyläläisiä.

Lue loppuun

Pikaraportti

Herätys 5:30, bussille 6:30, juna taas myöhässä, omakustanteinen taksi alle Pasilassa, kuski kertoo, että kaikki on mennyt huonompaan suuntaan, intensiivinen keskustelu jälki-istunnon suorassa lähetyksessä muun muassa Halpa Halli -ketjuun liittyen. Keskustelua seuraavalla mainoskatkolla Halpa Hallin mainos. Ei muuten ollut maksettu – tai siis mainos toivottavasti oli, muttei keskustelunaihe. Peräkkäisyys puhdas vahinko.

Lue loppuun

Kahdet kolkuttelut yhdellä raportilla

Lauantaina Kokkolasta palaillessa juna oli täynnä ja keskusteluja käytiin vilkkaasti sekä edessä että vieressä. Sellaisissa olosuhteissa voi hyvinkin editoida tekstiä, muttei oikein varsinaisesti kirjoittaa. En ainakaan minä. Siksi kirjailen samalla vaivalla jotakin ylös sekä jo toiseen kertaan tänä vuonna visiteeraamani Kokkolan että tutuksi käyneen Turun matkoista.

Lue loppuun

Viuhtomista Vehniälle, vihtomista Vehniällä

Eilen yhden jälkeen iltapäivällä kohti Vehniää suuntautunut matkani alkoi pyyhkijän poikkinapsahduksella. Miestä ei mailla halmeilla, joten napsahdus poikikin tällaiselle autoa korkeintaan tankkaavalle naisihmiselle melkoisen seikkailun. Matkan aikana ehdin moneen kertaan miettiä, että nyt on kyllä tasa-arvo mennyt liian pitkälle, kun tämäkin pitää ihan itse hoitaa.

Lue loppuun