Tein tällä erää viimeisen työmatkani 25.3. Poikkesin pikakomennuksella puhumassa jälleen seksuaalikasvatusasioista seiskateeveellä. Sekä mennessä että tullessa olin junanvaununi ainoa matkustaja. Outo tunne.
Lue loppuunSiltä aika suurelta osin on tässä viimepäivinä tuntunut. Ei sillä, etteikö oman karsinan kuvioissakin tekemistä riittäisi. SVKN (Suomen vapaakristillinen neuvosto) on kuitenkin työllistänyt hetkellisesti tätä monentoimittajaa (tuo on tiivein ja kuvaavin työnimike, jonka kykenen itselleni keksimään) siinä määrin, että nyt on jälleen kiva palailla peruspäiväjärjestykseen. Jos sellaista monentoimittajalla nyt edes on. Pääasiassa se, että päivät, viikot ja kuukaudet eivät ole sisaria keskenään, on kyllä enemmän työn suola kuin pippuri – ellei jopa sokeri. Eli hyvä asia.
Viime postaukseni jälkeen olen tehnyt tarkalleen ottaen jo kolmekin reissua, mutta vain yksi niistä sisälsi junassa – ja myös laivalla – jumittamista. Tällä kertaa juna ei poikkeuksellisesti ollut se otollisin paikka raportoida matkaterveisiä, sillä nelikuukautisen hyvinvoinnista huolen pitäminen piti puolestaan huolen siitä, ettei konetta kannattanut pahemmin repusta esiin punnertaa – kaikkea muuta tarpeellista kylläkin.
Huomasin, että edellinen raporttini on huhtikuulta. NO HUH HEIJAA! Mutta näin se elämässä toisinaan menee, että aika kuluu, eikä mitään kuulu. No, lähtökohtaisestihan tämä blogi oli alun perinkin tarkoitettu hetkiin, jolloin minulla on luontevaa aikaa jakaa hiukan työkuulumisiani. Tästä voi siis – ja aivan oikein – päätellä, ettei sitä huhtikuun jälkeen ole juuri ollut. Mutta näin ensimmäistä täyttä työpäivää pitkästä aikaa suorittavana tuntuu, että no nyt.
Tarkalleen ottaen kohteita on vain kaksi, mutta matkoja sentään se kolme. Sekä viime että tämän viikon tiistaina junailin itseni Jyväskylään ja sieltä Vaajakoskelle seuriksen opetussuunnitelmapalaveriin. Tiistaipalavereiden väliin jäävä viikonloppu kului Jurvan Tainuskylän Pässilän majalla, jossa leireilimme viidentoista nuoren, kolmen ohjaajan ja kahden keittiön tädin kanssa. Sunnuntaiksi paikalle tuli syömään ja Jumalan sanan kuuloon vielä Jurvan seurakuntalaisia ja joitakin kyläläisiä.
Herätys 5:30, bussille 6:30, juna taas myöhässä, omakustanteinen taksi alle Pasilassa, kuski kertoo, että kaikki on mennyt huonompaan suuntaan, intensiivinen keskustelu jälki-istunnon suorassa lähetyksessä muun muassa Halpa Halli -ketjuun liittyen. Keskustelua seuraavalla mainoskatkolla Halpa Hallin mainos. Ei muuten ollut maksettu – tai siis mainos toivottavasti oli, muttei keskustelunaihe. Peräkkäisyys puhdas vahinko.
Lauantaina Kokkolasta palaillessa juna oli täynnä ja keskusteluja käytiin vilkkaasti sekä edessä että vieressä. Sellaisissa olosuhteissa voi hyvinkin editoida tekstiä, muttei oikein varsinaisesti kirjoittaa. En ainakaan minä. Siksi kirjailen samalla vaivalla jotakin ylös sekä jo toiseen kertaan tänä vuonna visiteeraamani Kokkolan että tutuksi käyneen Turun matkoista.
Päivälleen kuukauden tauon jälkeen olen jälleen saanut elämäni raiteilleen. Turun varkki-iltareissu oli itse asiassa vasta järkiään neljäs, mutta tuntuu jo jotenkin kovin tutulta, ja ehdottomasti hyvässä mielessä.
Leirireissu Piikkiön Pyölinrantaan tuli taitettua omalla autolla, joten raportointia seuraa näin hiukan jälkijunassa. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei ollenkaan, minkä moni junamatkailijakin on talven kovien pakkasten aikana saanut konkreettisesti kokea.
Tiistain työreissu Vaajakoskelle vaihtui vaivalloiseen oloon sängyn pohjalla. Nämäkin matkat kannattaa muistaa, jotta huomaisi arvostaa terveistä päiviään. Kuvaa en kuitenkaan napannut – hyvästä syystä.
Maija Matkaa 